Pc- laitteet ja viihde-elektroniikka
 
Etusivu Palvelut Ota yhteyttä Linkit Tekniikka  
Yleistä
Palvelukäynti
Tietotekniikka
AV -tekniikka

 

Toiminnan perusteet

Tarjottujen palveluiden taustana on kokemus tutkimuksesta, palvelinten, työasemien ja mittauslaitteiden rakentamisesta, ylläpidosta ja käytöstä sekä tiedon ja tiedonsiirron suojaamisesta.

Palveluina tarjotaan tunnettuja nimikkeitä, joiden huolellinen ja tunnollinen toteutus on perinteisesti johtanut hyvään lopputulokseen. Tunnettujen toimenpiteiden lisäksi tehtävät, joiden toteutus selviää vasta työn kuluessa, ovat olennainen osa palveluita. Kaikkia tehtäviä kannattaa tiedustella.

Tutkimukset, tietotekniikan sovellukset, sivuntaitto, esitysten tekninen toteuttaminen, digitaalisten pienlaitteiden käyttöönotto ja käyttö, mittalaitteet ja mittaukset ovat monelta osin tuttua toiminta-aluetta. Keskustelemme mielellään ja mahdollisuuksien mukaan teemme myös näihin liittyviä tehtäviä.

Kaikissa yhteyksissä haluamme turvata asiakkaan identiteetin sekä henkilökohtaiset- että liiketoimintaan liittyvät tiedot työskentelyn aikana. Tarvittaessa järjestämme asiakkaalle sujuvan ja turvallisen käyttöympäristön kohtuullisin toimenpitein ja kustannuksin myös myöhempää käyttöä varten.

Hinnat

Kotikäyntien laskutusperuste on 45€/tunti (+alv 24%). Useimmat tehtävät voidaan hoitaa urakkaperusteisena, kun tehtävään vaikuttavat taustatiedot ovat selvillä. Etätyö laskutetaan minuuttiperusteisena 0.80€/minuutti (+alv 24%). Ota yhteyttä ja tiedustele!

Toimipisteessä tehtävät opinnäytteiden taittotyöt ovat varmasti edullisia. Tuntiperusteinen hinta on 25€/tunti (+alv 24%). Keskimäärin opinnäytteen taitto kestää noin 12 tuntia. Ajankuluun vaikuttaa sivujen, kuvien ja taulukoiden määrä sekä vaativat muokkaustarpeet.

  • Hinta voidaan sopia myös sivujen sekä vaativien kuvien ja taulukkojen lukumäärän perusteella.
  • Mikäli asiasta sovitaan etukäteen, työtä ei rajoita illat, viikonloput tai juhlapyhät vaan asiakkaan tarpeet ratkaisevat.
  • Aineistojen siirto ja ohjeistusneuvottelut ovat ilmaisia.

 Ota yhteyttä ja tiedustele!

Laitteiden etäylläpito ja etätuki

Useimmat palvelimien ja työasemien ylläpitotehtävät voidaan hoitaa etätyönä. Järjestely sopii myös yksittäisen kotikoneen ylläpitoon. Palvelun vaatimat alkutoimenpiteet ovat asiakkaan tehtävissä.

Pienet ja valtaosa suurista ongelmatilanteista voidaan myös ratkaista etätuen avulla. Tuki käyttää asiakkaan työpöytää ja asiakas näkee kaikki toimenpiteet, joita tuki tekee. Tämä on osoittautunut mukavaksi ja nopeaksi tavaksi ratkoa ongelmia kaukaakin. Tuen aikana voidaan hyödyntää sekä teksti- että puheyhteyttä.

Etätuki on sujuvaa pääsääntöisesti kaikilla nykyisillä verkkoyhteyksillä.

Uudet, laadukkaat tietotekniikan oheislaitteet entisten tilalle

Oheislaitteet kuluvat ja silloin tilalle tarvitaan uusi, käyttökelpoinen ja edullinen korvaava tuote. Tarjolla heti toimitukseen on mm. seuraavat uudet oheislaitteet ja kaapelit:

  • Hiiret
  • Näppämistöt
  • Kiintolevyt (SSD, HDD)
  • HDMI kaapelit
  • WLAN-reititin/palomuurit
  • Verkkokytkimet
  • Verkkokaapelit
  • OTG-kaapelit
  • Muistikortit
  • USB-muistit
  • Kosketuskynät

Oheislaitteiden malliyksilöt on testattu ja käteviksi havaittu omassa käytössä. Laitteet toimitetaan ilman välikäsiä ja asennetaan suoraan paikalleen.

Kerro myös muista laitetarpeistasi. Hankimme, toimitamme ja asennamme useimpia toimintaamme liittyviä laitteita.

09-06-2019

S-POSTI:  pc.gamut(at)gmail.com PUHELIN:  045 - 1298221 WhatsApp